Joe esittää seuraavan kysymyksen: ”Raamatussa on aikoja, jolloin Jumala katui asioita. Raamattu esimerkiksi sanoo, että Jumala katui ihmiskunnan tekemistä nähtyään, miten syntisiksi ihmiset tulivat, ja sai Jumalan pyyhkimään pois koko ihmiskunnan Nooan vedenpaisumuksessa. Jumalan, joka tietää tulevaisuuden, täytyi tietää, mitä tapahtuisi ja miltä hänestä tuntuisi. Eikö niin?”
koska Raamattu osoittaa, että Jumala tietää kaiken (eli Jumala on kaikkitietävä), Jumalan kaikkitietävyydestä herää usein aiheellinen kysymys: Miksi Raamatussa on aikoja, jolloin näyttää siltä, että Jumala ei tiennyt mitä tulisi tapahtumaan ja näyttää jopa katuvan tiettyjä lopputuloksia? Tarkastellaanpa joitakin kohtia Raamatusta, joissa Jumala näyttää katuvan (tai pahoittelevan) tiettyjä tuloksia ja pohditaan, miten tämä voisi sopia yhteen Jumalan kaikkitietävyyden kanssa.
ensimmäisessä Mooseksen kirjassa 6 Jumala näkee ihmiskunnan turmeltuneen ja langenneen suureen pahuuteen (Moos. 6: 5). Mooseksen kirja 6:6 kertoo, että ”Herra oli pahoillaan siitä, että hän oli tehnyt ihmisen maan päälle, ja hän oli murheellinen sydämessänsä” (NASV). Samanlainen esimerkki on 1.Samuelin kirjan 15:11: ssä, kun Jumala sanoo: ”Minä kadun sitä, että olen tehnyt Saulin kuninkaaksi, sillä hän on kääntynyt pois seuraamasta minua eikä ole noudattanut minun käskyjäni.”Eikö Jumala tiennyt, että ihmiskunta tulisi niin syntiseksi ennen kuin hän loi ihmiset? Eikö Jumala tiennyt, mitä Saul tekisi tehdessään Saulista kuninkaan?
nämä voivat varmasti olla hämmentäviä kohtia, koska Raamattu korostaa, että Jumala tietää kaiken-myös tulevaisuuden. Profeetta Jesaja korostaa, että Jumalan ennaltatietämys on tärkeä todiste siitä, että hän on ainoa tosi Jumala (Jes. 41:21-23). Jumala sanoo, ettei ole ketään hänen vertaistaan ja korostaa tätä sillä, että hän tietää muinaisista ajoista asti, mitä on vielä tulossa (Jes. 46:9-10). Daavid sanoo, että Jumala tiesi ennalta jokaisen sanan, jonka Daavid sanoisi jo ennen kuin hän sanoi sen, ja että Jumala tiesi ennalta jokaisen Daavidin päivän lopputuloksen (Ps. 139:4, 14-16). Jumala osoittaa myös ennaltatietämyksensä. Hän esimerkiksi paljastaa Abrahamille, että hänen jälkeläisistään tulisi orjia vieraassa maassa 400 vuotta ennen kuin he lopulta tulisivat maahan, jonka Jumala oli luvannut Abrahamille (1.Moos. 15:12-16). Apostoli Paavali sanoo, että kukaan ei voi opettaa Jumalalle mitään eikä kukaan ole Jumalan neuvonantaja, koska Jumala tietää kaiken (Room. 11:33-36). Samoin Jobin 21:22 korostaa, ettei kukaan voi opettaa Jumalalle mitään.
miten siis voisimme sovittaa yhteen Raamatun kohdat, jotka korostavat voimakkaasti Jumalan tietoa kaikesta (myös tulevaisuudesta), sellaisten kohtien kanssa, joissa Jumala on ”pahoillaan” siitä, että hän teki syntisen ihmiskunnan (esim. 1. Mooseksen kirja 6; 1. Samuelin kirja 15)? Mielestäni näitä tarinoita tulkittaessa on tärkeää olla ajattelematta, että oma katumuksen tunteemme on identtinen sen kanssa, mitä Jumala kokee. Näiden kertomusten ei tule nähdä olevan ristiriidassa Raamatun selvän opetuksen kanssa Jumalan ennaltatietämyksestä. Jumala ei katunut ihmiskunnan tekemistä eikä katunut Saulin tekemistä kuninkaaksi siinä mielessä, että hän luuli tehneensä erehdyksen eikä osannut ennakoida, miten kävisi. Koska Jumalalla on ennaltatietämys, hän olisi tiennyt nämä seuraukset etukäteen, mutta Jumala salli niiden tapahtua joka tapauksessa saavuttaakseen suvereenit päätöksensä. Maailmanhistoria ja Israelin historia olisivat toimineet toisin, jos Jumala ei olisi sallinut näitä tapahtumia, ja Jumala olisi—tietääksemme—voinut saavuttaa monia tärkeitä asioita sallimalla nämä syntiset teot (esim., antaa opetuksen tuleville sukupolville siitä, kuinka vakavasti Jumala tuomitsee synnin tai asettaa näyttämön Jeesukselle astua maailmaan juuri oikeassa tilanteessa ihmiskunnan historiassa).
mutta se ei tarkoita, etteikö Jumalalla olisi todella ollut jonkinlaista ”katumusta” näissä tilanteissa (vaikka se ei olisikaan identtistä inhimillisen katumuksen kanssa). Jumala vihaa syntiä ja olisi varmasti pitänyt parempana, että asianosaiset eivät tekisi syntiä. Hän toivoo, että he olisivat tehneet parempia päätöksiä. Mutta se ei tarkoita, että hän ei tiennyt, mitä tapahtuisi ja ei tekijä nämä tulokset hänen suunnitelmiaan. Jumala tiesi esimerkiksi, että Joosefin veljet tekisivät syntiä myymällä Joosefin orjuuteen, ja Jumala oli varmasti tyytymätön veljiin ja halusi mieluummin, etteivät he toimisi syntisesti Joosefia kohtaan. Kuitenkin Jumala salli heidän toimia tällä tavalla, ja lopulta Joosef nimenomaan toteaa, että Jumala salli veljien tehdä pahaa, koska Jumala halusi saavuttaa hyvän lopputuloksen heidän syntisten valintojensa kautta (Moos.50:20).
Jumala siis todella oli ”pahoillaan” (tavallaan) siitä, miten näissä tapahtumissa kävi. Hänestä oli valitettavaa ja huolestuttavaa, miten Saul päätti toimia kuninkaana ja miten ihmiskunta vedenpaisumuksen aikaan päätti käyttäytyä (aivan kuten hän paheksui Joosefin veljien syntisiä tekoja). Mutta Jumala tiesi nämä tapahtumat ennalta ja salli niiden olla osa ihmiskunnan historiaa, jotta Jumala lopulta toteuttaisi hyvät tarkoituksensa. Ihmisen näkökulmasta emme tiedä tulevaisuutta, ja” katumuksemme ” on erilainen kuin Jumalan. Mutta Jumalan katumus ei ole aivan samanlainen kuin meidän. Se ei perustu siihen, että oppii uutta tietoa ja toivoo, että olisi tehnyt asiat toisin. Se perustuu toivomukseen, että tekisimme asiat toisin emmekä tekisi syntiä – vaikka hän tietää, milloin ihmiset tekevät syntiä ja päättää sallia syntiset tekomme, kun hän toteuttaa suvereeneja suunnitelmiaan.
näissä tapauksissa, joissa Raamatun tekijä näyttää kuvaavan Jumalan katuvan jotakin ja näyttää siltä kuin Jumala ei tietäisi mitä tapahtuisi, se on antropomorfista kieltä. Antropomorfista kieltä (kuvaa Jumalaa käyttäen ihmisen termejä) käytetään joskus Raamatussa. Esimerkiksi Jumalalla ei ole kirjaimellisesti käsivartta (Job 40:9) eikä sieraimia (2.Sam. 22:9). Ymmärrämme, miten kadumme asioita, ja kuvaamalla Jumalan katuvan tekojaan, voimme saada käsityksen siitä, mitä Jumala ajattelee näistä syntisistä teoista. Jumalan katumuksen tunteen ja omamme välillä on jonkinlainen analogia, vaikka ne eivät olekaan täysin samanlaisia. Jumala on infiniittinen tiedossa ja kykenemätön oppimaan uutta tietoa; sitä vastoin ihmiskunta on finiittinen ja tarvitsee oppia uutta.