George Bozarth
Musique du Jour esittää
kuten viime viikonloppuna Weimarin hovissa työskennellessään nähtiin, Johann Sebastian Bach valmisteli Antonio Vivaldin konserttojen soolobembaloversioita. Tänään haluaisin meidän kuuntelevan yhden Vivaldin konserton, jonka hän litteroi uruille.
Pier-Leone-Ghezzin-Caricature-of-Vivaldi-1723
esiintyjänä Bach oli ennen kaikkea urkuri. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli Neukirchen urkurina Arnstadtissa (1703-07; siellä hän joutui vaikeuksiin kirkon viranomaisten kanssa, koska hän oli ylittänyt virkavapaansa kävelläkseen Lyypekkiin kuuntelemaan Dieterich Buxtehuden kuoro-ja urkumusiikkia. Bachin seuraava ammatillinen virka oli Mühlhausenin Divi-Blasii-Kirchen (Pyhän Blasiuksen kirkko) urkurina (1707-08; siellä hän sävelsi urkupreludeja, fuugoja, toccatoja ja fantasioita sekä kaksi varhaisinta tunnettua kantaattiaan: Aus der Tiefen rufe ich, Herr, zu dir (from the Depths i call to you, Lord, 1707) ja tunnettu Kristus lag Todesbandenissa (Kristus makasi kuoleman kahleissa, vuoteen 1708 mennessä), kaksi kuoroteosta, jotka kuultuaan matkaavat yhden kanssa läpi elämän.
Johann-Friedrich-Wender-organ-Neukirche-Arnstadt
Mühlhausen-ca.-1650
St.- Blasius-Church-Mühlhausen
Bachin Maine ”kuumakallena” urkurina kasvoi niin suureksi, että jo seuraavana vuonna Weimarin herttua palkkasi hänet hovi—urkuriksi—sekä viulistiksi, konserttimestariksi ja kamarimusiikin johtajaksi. Hovissa hän sävelsi Fuugoja Corellin, Legrenzin ja Albinonin teemoista, monia preludeja ja Fuugoja, Fantasia & Fuuga G—mollissa, Toccata, Adagio & Fuuga C-duurissa sekä kaksi kuuluisinta uruille tekemäänsä teosta, Toccata & fuuga D-mollissa, BWV 565-musical retoric in action!- ja massiivinen Passacaglia & Fuuga C-mollissa sekä hänen kaksi urkusovitustaan Vivaldin konsertoista, joista toinen kuullaan tänään.
konsertto nro 8 a —molli, RV 522-> BWV 593 a-molli
kuten Elaine Thornburgh on todennut ja näimme viime viikolla, Bachia viehätti erityisesti italialainen tyyli, jossa yksi tai useampi soolosoitin vuorottelee pätkittäin koko orkesterin kanssa koko osan ajan. Italialaisilta hän oppi kirjoittamaan dramaattisia avauksia ja käyttämään dynaamisia rytmejä ja harmonisia juonia.
käytännössä kaikissa niissä tapauksissa, joissa Bach sovitti Vivaldin konsertot L ’ estro Armonicolta (the Harmonic Whim), Op. 3 (1712), hän ei tyytynyt kirjaimelliseen transkriptioon—hän ei tehnyt pelkästään ”kosketinsoittimen pelkistystä.”Sen sijaan, kuten näimme viime viikolla, hän rikastutti alkuperäistä vahvistamalla sen usein niukkaa polyfoniaa, joskus jopa kirjoitti koko bassolinjan uudelleen. A— mollikonsertto kahdelle viululle on poikkeus-Bach kiitteli sitä siitä, ettei tehnyt muutoksia lainkaan. Kohteliaisuus on ansaittu. Konsertto ei ole rakenteeltaan heikko, ja se on kauttaaltaan erittäin Inspiroitunut ja mestarillisesti kirjoitettu. Joten otetaan syvä sukellus miten se ” toimii.”
ensimmäinen osa (tempoa ei ole ilmoitettu)
konserton avausosa on rakennettu tavanomaiselle myöhäisbarokkilaiselle ritornello-periaatteelle, mikä tarkoittaa, että jykevä ensimmäinen tutti-lausahdus tai sen osia ilmestyy säännöllisesti uudelleen läpi koko liikkeen ja sen lopussa muodostaen rakenteellisia ”pilareita”, jotka tukevat koko liikettä. Yleensä ritornello esittää yhden tunnusomaisen, helposti muistettavan musiikkitapahtuman, mutta tässä liikkeessä Vivaldi luo radikaalisti avauksen ritornellosta, joka koostuu viidestä osasta, joista jokaisella on erityinen musiikillinen tarkoitus.:
- V: kolme sointua, joita seuraa rytmisesti energinen Aalto, käynnistämään liikkeen (00:00 Tafelmusik-orkesteriversiolle linkitetty alla)
- B: neljä kertaa soitettu lyhyt neljän nuotin motiivi (kahdeksas-kuudestoista-kahdeksas-kahdeksas), jota solistitkin myöhemmin käyttivät, vyöryä eteenpäin (00:06)
- C: Falling melodinen / harmoninen sekvenssi rytmisesti ajo seitsemäs sointuja, muuttaa näppäintä (00:10)
- D: horjuva diskantti linja yli pedaali kohta jättää meidät roikkuvat ilmassa (00:18)
- D’: horjuva diskantti linja alenevassa järjestyksessä tonic kadenssi, ratkaista jännitystä, joka on rakennettu (00:27)
Kyllä! Ja kaikki tämä alle 32 sekunnissa! Vasta sitten kaksi sooloviulua astuu sisään vielä uudella materiaalilla (00: 32).
tässä on Bachin version vierityspartituuri, jonka on esittänyt englantilainen urkuri Simon Preston (joka levytti Bachin täydelliset teokset DGG: lle).:
liikkeen edetessä Vivaldi valitsee rakenteelliseksi ”pilarikseen” yhden tai useamman ritornello-osan asettaen ne moduloidessaan eri näppäimiin, ennen kuin palaa liikkeen lopussa tooniaan. Koskaan ei tiedä, mitä odottaa. Jos hän haluaa edetä, hän käyttää B: tä; jos hän haluaa jättää meidät hetkeksi roikkumaan ilmassa, hän käyttää D: tä; jos hän haluaa ratkaista jonkin rakentuneen jännitteen, hän käyttää kadentiaalista D’: tä jne.
Ritornellos Vivaldin välissä pyörivät soolokohtaukset, jotka ovat paitsi luonteeltaan pehmeämpiä, myös luonteeltaan kevyempiä, leikkisämpiä tai lyyrisempiä, jolloin tutti (koko ensemble) vs. Soolo (viuluduetto) – vastakohtaisuus korostuu. Teemojen moninaisuudesta huolimatta liikkeen muoto pysyy ihailtavan selkeänä, ytimekkäänä ja tasapainoisena – ilo seurata, kunhan pääsee kiinni Vivaldin uusiin metodeihin.
toinen osa: Adagio-Senza Pedale a due Clav (3:22)
toisen osan synkän tunnelman luo voimakas yksiääninen lausahdus, jonka keskiössä on oktaavin loikka alaspäin, joka toistetaan kolme kertaa alaspäin järjestyksessä, kuten klassisessa Barokkibassossa. Bach antaa ymmärtää, että tämä kohta pitäisi soittaa pianoa, vaikka Vivaldin alkuperäisessä tekstissä sitä ei ole merkitty pehmeäksi, vaan se olisi saatettu soittaa rohkeammin.
tämä vahva avaus toimii esipuheena lumoavan hellyttävälle väliosalle, jossa kaksi Sooloviulua—Claudio Monteverdin madrigaaliduettojen, kuten Zefiro tornan ja Pulchra Esin, parhaassa perinteessä, osittain toisiinsa kietoutuneina, osin harmoniassa—kiepauttavat ylä-ja keskikielillä laskevan ostinaton tasaisella taustalla kauniin melodian, joka on heikko kaiku liikkeen alkusanoista. Keskiosion herkkyyttä lisäävät alempien kielten hiljaisuus ja continuo-iskelmällinen tekstuuri, jota Bach käyttäisi Intohimoissaan. Terävämpää ja dramaattisempaa on siis kontrasti, kun koko unison tutti murtautuu lopussa avausmusiikillisen eleen toistoon. Tämä kaunis Elegia on yksi suosikkini barokkimusiikista-tai minkä tahansa aikakauden musiikista.
kolmas osa: Allegro (6:15)
jälleen ritornello-muodossa viimeinen liike jatkaa ensimmäisen liikkeen rytmistä energiaa, entistä hengästyttävämmin. Upea piirre on yllättävä ilmestyminen kummittelevan kaunis, laajalti kaareva melodia toisen viulun vastaan arpeggios ensimmäisen viulun—yksi niistä todella maaginen Vivaldi hetkiä, jotka tulevat tyhjästä ja kuljettaa meidät toiseen maailmaan.
jos haluat nähdä urkurin soittavan tämän virtuoosikappaleen, tässä on Ulf Norbergin esitys Tukholman Hedvig Eleonoran kirkossa
huomaa, miten urkuri muuttuu kolmen kosketinsoittimen joukossa dynamiikan ja värin muuttamiseksi, ja miten joskus käytetään kahta kosketinsoitinta jalkapedaalien lisäksi.
kuunnellaksesi urkuri ei pelkää lisätä omaa pyrotekniikkaansa Bachiin/Vivaldiin, ton Koopmanin hieno esitys. Hänen improvisoidut arabesques in the middle-liikkeensä syventävät mysteeriä entisestään. Finaalin tempo kohdallaan:
mutta nyt kuullaan sävellyksen alkuperäinen versio! Hyvästi, Weimar! Tervetuloa Venetsiaan!
Vivaldi: torontolaisen Tafelmusik Ensemblen esittämä, yksi maailman parhaista barokkiorkestereista.
mitä tapahtui miehelle, joka osasi kirjoittaa niin kaunista musiikkia-ja oli merkittävä vaikuttaja Bachin kaltaiselle Nerolle? Hänen elämänsä ei päättynyt onnellisesti.
kuten Wikipedian esseessä lainatut tutkijat kertovat, Vivaldi oli tavannut Hapsburgin keisarin Kaarle VI: n vuonna 1728 keisarin vieraillessa Triestessä valvomassa uuden sataman rakentamista. Kaarle ihaili Vivaldin musiikkia niin paljon, että hänen sanotaan puhuneen säveltäjän kanssa enemmän heidän yhden tapaamisen aikana kuin hän oli puhunut ministereilleen yli kahteen vuoteen. Hän aateloi Vivaldin ja antoi hänelle kultamitalin sekä kutsun tulla Wieniin. Vastineeksi Vivaldi antoi Kaarlelle käsikirjoituskopion hänen konserttojensa joukosta.
Johann-Gottfried-Auerbach-keisari-Kaarle-VI
kaksi vuotta myöhemmin Vivaldi matkusti isänsä kanssa Wieniin ja Prahaan, jossa esitettiin hänen oopperansa Farnace ja kerättiin kuusi herätystä. Kaksi hänen myöhempää oopperaansa syntyivät yhdessä Pietro Metastasion kanssa, joka oli merkittävä Acadialaisen liikkeen edustaja ja Wienin hovirunoilija.
mutta koska hänen sävellyksiään ei enää pidetty Venetsiassa yhtä suuressa arvossa kuin ennen, vaihtuvien musiikkimakujen vuoksi Vivaldi päätti muuttaa Wieniin. Hän toivoi, että keisari Kaarle VI: n tapaamisen onnistuminen antaisi hänelle aseman säveltäjänä keisarilliseen hoviin.
Vivaldi asettui asumaan Kärtnertortheaterin lähelle, mutta pian Wieniin saapumisensa jälkeen Kaarle VI kuoli, jolloin Vivaldi jäi ilman kuninkaallista suojelua tai vakaata tulonlähdettä. Hän köyhtyi pian ja kuoli yöllä 27/28 heinäkuuta 1741, 63-vuotiaana, ” sisäiseen infektioon.”Vivaldi haudattiin yksinkertaiseen hautaan yleisen sairaalarahaston omistaman barokkityylisen Karlskirchen viereiselle hautausmaalle. Hänen hautansa tarkkaa paikkaa ei tunneta.
Karl-Wenzel-Zajicek-Kärtnertortheater-by-1923
Fischer-von-Erlach-Karlskirche-1737
klassisella ja romanttisella kaudella ei juurikaan tiedetty Vivaldin taiteesta. Vasta 1900-luvun alussa, kun Fritz Kreisler sävelsi viulukonserton ”Vivaldin tyyliin”, josta tuli varsin suosittu, Marc Pincherlen kaltaiset oppineet alkoivat kaivaa esiin ja tutkia Vivaldin musiikkia. Vivaldin elvyttämisessä vaikuttaneita uusia faneja olivat muun muassa italialainen säveltäjä ja kapellimestari Alfredo Casella, yhdysvaltalainen runoilija Ezra Pound, kapellimestari Arturo Toscanini, Saksalainen oppinut Arnold Schering ja amerikkalainen viulisti Louis Kaufman.
vuosien saatossa on löydetty lukuisia Vivaldin käsikirjoituksia, muun muassa neljäntoista sidotun teoksen kätkö, jonka aiemmin luultiin kadonneen Napoleonin sotien aikana, mutta joka löydettiin luostarista Piemontesta vuonna 1926. Niteissä oli 300 konserttoa, 19 oopperaa ja yli 100 laulu-instrumentaaliteosta!
toisen maailmansodan jälkeen Vivaldin sävellykset ovat nauttineet laajaa menestystä, jota ovat auttaneet suurelta osin periodisoittimilla historiallisesti informoitujen esitysten konsertot ja levytykset. Ja ennestään tuntemattomia teoksia löytyy edelleen. Psalmit nisi Dominus ja Dixit Dominus ilmestyivät vuosina 2003 ja 2006, ja kokonainen ooppera Argippo (1730) löydettiin vuonna 2006 ja tuotettiin kaksi vuotta myöhemmin Prahan linnassa. Vuosi 2014 tuotti tuntemattoman Trio-sonaatin viululle, sellolle ja continuolle ja vuosi 2015 nuorekkaan sonaatin viululle a-duurissa. (Iloinen ”New Discovery Teaser”, mukaan lukien puhelinkeskustelu Vivaldi (!), löytyy osoitteesta https://www.youtube.com/watch?v=TfxHwqiCbPY; muista klikata englanninkielistä suljettua kuvatekstiä.)