synnin katuminen ja Kristuksen palveleminen kulkevat käsi kädessä siten, että et voi tehdä parannusta synnin tähden, ellet ole Kristuksen palvelija, etkä voi palvella Kristusta, ellet tee parannusta synnin vuoksi. Kristittyjen sukupolvet ovat ymmärtäneet tämän, sillä ensimmäinen pelastajamme antama käsky oli: ”Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumiin” (Mark.1:15). Ja kautta sukupolvien uskovat ovat kääntyneet psalmin 51 puoleen saadakseen apua katumuksensa ilmaisemiseen Herralle.
kuten psalmin 51 päällekirjoitus kertoo, tämä Psalmi sai alkunsa Daavidin vastauksesta ” Kun profeetta Naatan meni hänen luokseen, kun hän oli mennyt batsebaan.”Kun Jumalan sanat tulivat Daavidille profeetta Naatanin kautta, Daavid kääntyi pois synnistään (2. Sam. 12: 1-15a). Tämä on sopusoinnussa sen kanssa, miten Herra vaikuttaa uskoomme sydämessämme. Samoin kuin usko tulee Jumalan sanan kuulemisen kautta (Room. 10: 17), niin tekee myös katumus, sillä katumus on erottamaton osa uskoa. Meidän täytyy kääntyä synnistä parannuksessa Kristuksen puoleen uskossa. Lisäksi se, että Daavidia, Jumalan valittua kuningasta, vaadittiin noudattamaan Jumalan ilmestystä vanhan liiton profeetan välityksellä, merkitsee sitä, ettei meillä ole mitään puolustusta jättää huomioon ottamatta Jumalan Jeesuksen, Messiaan, antamaa katumiskäskyä. Augustinus Hipposta kommentoi tämän päivän raamatunkohtaa: ”ylhäinen kuningas kuuli profeettaa, kuulkoon hänen nöyrä kansansa Kristusta.”
mitä tulee itse Daavidin katumusrukoukseen, meidän tulisi huomata tapa, jolla hän heittää itsensä kokonaan Luojamme armon varaan. Daavid ei lähesty Jumalaa ylimielisesti eikä vaadi anteeksiantoa ikään kuin se olisi jotenkin hänelle velkaa. Sen sijaan hän heittäytyy Herran ”runsaaseen armoon” (Ps. 51:1). Vaikka Daavid on langennut kauas, hän ei ole unohtanut Jumalan liittolupausta antaa anteeksi katuvalle kansalleen. Itse asiassa hän etsii turvaa siitä, että Herra paljastaa hänen luonteensa ”armollisena ja armollisena Jumalana, pitkämielisenä ja ylenpalttisena vakaassa rakkaudessa ja uskollisuudessa” (ENT. 34:6). Daavid ei pakene Jumalaa tehtyään syntiä, vaan juoksee Herran luo. Hän ymmärtää hyvin, että koska hänen syntinsä on pääasiassa tekijäänsä vastaan, hänen ainoa toivonsa ennallistamiseen on Jumalalta itseltään (Ps. 51:4).
Daavidin synti saa hänet pohtimaan turmeltuneisuutensa syvyyttä. Hänen tekonsa Batseban kanssa ei ollut sattumaa, eikä hän voinut puolustella sitä hetkellisenä harkintakyvyn herpaantumisena. Sen sijaan se syntyi hänen synnynnäisestä turmeltuneisuudestaan (jae 5). Daavid teki syntiä, koska hän oli syntinen, aivan kuten me kaikki teemme syntiä, koska olemme syntyneet tähän maailmaan langenneet. Ainoa toivomme on, että Herra puhdistaa meidät paitsi synneistämme, myös lankeemuksestamme Aadamissa.