Métis-historian alkua on vaikea määrittää. Métisien etnogeneesi eli itseidentiteetti syntyi kuitenkin 1750-luvun puolivälissä Suurten järvien alueella, kun Canadien-Algonkquian sekaveriset tunnustivat erottuvuutensa ja etsivät toisiaan avioliitto-ja kauppaliittoihin. Myöhemmin tämä itsetuntemus kiteytyi Punaiseenjokeen, kun métisit haastoivat Hudson ’ s Bay Companyn (HBC) yritykset hillitä elämäntapaansa turkiskaupan välittäjinä ja vapaakauppiaina. Siellä Cuthbert Grantin johtamat métisit eli Bois-Brûlét löivät 19.kesäkuuta 1816 HBC: n miesten ja Selkirkin uudisasukkaiden ryhmän Seven Oaksissa. Tämä identiteetti kukoisti entisestään vuoden 1821 North West Companyn ja HBC: n fuusion jälkeen, kun sadat métisit eli gens de libre kiertivät HBC: n turkiskauppamonopolin 1830-40-luvuilla, taistelivat dakotojen pääsystä dakotojen rikkaille biisoninmetsästysmaille 1840-50–luvuilla ja vastustivat Kanadan valtiota 1869-1885.
vuonna 1869 métisejä ei konsultoitu Rupertin maan siirtämisestä Kanadan uudelle Dominiolle. Suuttuneina he muodostivat väliaikaisen hallituksen, jota johti lopulta Louis Riel. Näistä neuvotteluista syntyi Manitoba Act, jota métisit pitivät Métis-kansan ja Kanadan välisenä sopimuksena. Métiseille lain tärkeimmät säännökset sisälsivät kaksikieliset tunnustukselliset koulut, oikeus-ja parlamentaariset järjestelmät (22§) ja ehkä tärkeimpänä 31-32 pykälien kautta heidän ”intialaisen” maanomistuksensa lakkauttamisen myöntämällä 1,4 miljoonaa eekkeriä maata ”Puoliveristen perheiden päämiesten lapsille.”Nykyisen Saskatchewanin alueella asuville métiseille vuoden 1879 Dominion Lands Act (pykälä 125) sisälsi myös määräyksiä métisien Intiaaninimityksen kumoamisesta. Tämä tapahtui skrippijärjestelmän kautta, jossa skrippikomissaarit antoivat métiseille maa-tai rahakirstun vastineeksi heidän Intiaaninimestään; järjestelmä oli kuitenkin vilpillinen, eivätkä useimmat métisit saaneet tai pitäneet hallussaan minkään maan omistusoikeutta.
vuoden 1870 jälkeen Manitoban sisäiset yhä syrjivät asenteet pakottivat satoja métisejä muuttamaan nykyiseen Saskatchewaniin. He perustivat siirtokuntia kuten Wood Mountain-Willow Bunch, St. Laurent, St. Isadore de Belleville ja Batoche, jotka lisäsivät olemassa olevia Métis-yhteisöjä kuten Cumberland House ja Ile-à-la-Crosse. Vaikka métisit muuttivat länteen, heidän monet epäkohtansa – kuten se, ettei heidän Intiaaninimikettään sammutettu kunnolla, ettei heillä ollut kunnollista poliittista edustusta ja huonot taloudelliset olot—saivat heidät lähettämään kymmeniä vetoomuksia liittovaltion hallitukselle. Heidän perustellut muutoksenhakupyyntönsä otettiin hiljaisesti vastaan. Vuonna 1884 métisit toivat Louis Rielin Yhdysvalloista takaisin Kanadaan neuvottelemaan epäkohdista Ottawan kanssa. Allianssin rakentaminen tapahtui koko syksyn ja talven 1884; vuoden 1885 lähestyessä kävi kuitenkin ilmi, että ranskalaisten métisien liittoutumalla englantia puhuvien métisien, First Nationsin ja Euro-kanadalaisten kanssa oli pinnalliset juuret. Luoteinen vastarinta puhkesi maaliskuun lopulla 1885. Saatuaan yliotteen varhain Duck Lakessa (26.maaliskuuta) ja Fish Creekissä (24. huhtikuuta), Gabriel Dumontin johtajuuden ja heidän ylivoimaisen ampumataitonsa ansiosta, métisit alistuivat suuremmille, paremmin varustetuille kanadalaisille vapaaehtoisjoukoille Batochessa 12. toukokuuta 1885.
vuoden 1885 jälkeen Saskatchewanin métisit syrjäytettiin. Monet hajaantuivat puistoalueille ja metsäisille seuduille, kun taas toiset kyykistyivät maalle tieavustusten tieltä. Niinpä métisejä alettiin kutsua” Tieavustuskansaksi”, ja he asettuivat kymmeniin tilapäisyhteisöihin, kuten Crescent Lakeen ja Little Chicagoon. Useimmissa tapauksissa he eivät omistaneet maata eivätkä siten maksaneet veroja, mikä esti heidän lapsiaan saamasta koulutusta. Tämän marginaalisen olemassaolon myötä syntyi lukemattomia sosiaalisia ongelmia, kuten huono terveys ja itsetunto sekä toteuttamiskelpoisten työllistymismahdollisuuksien puute. Silti métisit asuivat omissa yhteisöissään, puhuivat kieltään Michifiä ja palvelivat maataan hyvin ansiokkaasti vuosina 1914-18 ja 1939-45.
vuoden 1945 jälkeen métisit siirtyivät hiljalleen provinssin valtavirtaan. Métisien rehabilitoimiseksi CCF: n hallitus loi 1940—luvun lopulla métisien maatilat, kuten Lebretin ja Green Laken-liike, joka valitettavasti osoittautui holhoavaksi ja lopulta epäonnistui. James Brady ja Malcolm Norris käsittelivät 1950-luvulla métisien taloudellista, sosiaalista ja poliittista syrjäytymistä. 1960-70-luvuilla Métis-seurat kannattivat métisien voimaantumista, samalla kun yhä suurempi osa Métiseistä alkoi muuttaa maakunnan suurempiin kaupunkeihin. Näistä ponnisteluista syntyi Métis-kansan sosiokulttuurinen ja kasvatuksellinen koneisto-Saskatchewan. 1990-luvun puolivälistä lähtien maakunnan métisit ovat pyrkineet rakentamaan itsehallinnollisia instituutioita; he ovat saaneet maa-alueen Saskatchewanin luoteisosasta ja palauttaneet alkuperäisväestön oikeudet, kuten mahdollisuuden täydelliseen metsästykseen.
Darren R. Préfontaine