mitä on rakkaus? Runoilijat ja filosofit ovat kamppailleet tämän kysymyksen kanssa ikimuistoisista ajoista lähtien. Ennen kuin puhutaan heidän havainnoistaan, on syytä huomata, että ’rakkaus’ on abstrakti substantiivi, jota voidaan käyttää eri tavoin. Kuten Wittgenstein huomautti, sanan merkitys on useimmiten sen käyttö. Rakastan Nietzscheä ja hyvää kirsikkaviineriä. En usko, että kumpikaan näistä rakkauden muodoista on se, mitä Transvision Vampin Wendy Jamesilla on mielessä kappaleessa ”I Want Your Love”. Ymmärrätte, mitä tarkoitan. Aloitetaan siis siitä, että rakkaus on abstrakti substantiivi, jolla voi olla eri merkityksiä asiayhteydestä riippuen.
rakkaus tulee monessa maussa. Loppujen lopuksi sinua (ja minua) ei kuitenkaan niinkään kiinnosta oudot ja eksoottiset rakkauden muunnelmat kuin suurta rakkautta – todellista rakkautta – sellaista rakkautta, jota Pierrot ja Marianne tuntevat yllä olevassa otoksessa (Godardin vuoden 1965 elokuvasta ”Pierrot le Fou”). Muuntautumiskykyinen rakkaus. Pulssinpurkaus, lakaise-meidät-jaloiltamme, käännä-elämäsi-ympäri rakkaus. Ajattelen juuri tällaista rakkautta, kun kysyn: ’mitä rakkaus on? Ei pelkkä tunne. Elämän mullistava tapahtuma. Ranskalainen filosofi Alain Badiou pitää tällaista rakkautta itsestäänselvyytenä.
Sarkozyn (2010) ja uraauurtavan dialoginsa ”rakkauden Ylistys” (2012) merkityksessä Badiou väittää, että ”rakkaus tarvitsee uudelleen keksimistä”. Meidän on ajateltava rakkautta uudelleen eksistentiaalisena tapahtumana, jossa kaksi (tai useampi) ihmistä löytää erilaisen näkökulman elämään ja maailmaan. Rakastavaiset näkevät Badioun mukaan maailman ”mieluummin kahden kuin yhden näkökulmasta”. Tämä teesi näyttää aluksi olevan Kiiltokuva Aristoteleen ottamasta rakkaudesta ”kaksi ruumista, joilla on yksi sielu”. Badioun teoria on kuitenkin kiinnostavampi kuin Aristoteleen melko lattea käsitys. Se selittää aluksi, miksi rakkaus, kun se tapahtuu, on elämää muuttava ja usein epämiellyttävä tapahtuma. Se soveltuu myös ekstrapolointiin elämän alueilla, jotka eivät ole romantiikan maailmoja. Laatuyhteistyössä on mukana rakkauden elementti, kuten Badiou sen ymmärtää. Ei pitäisi tulla yllätyksenä, että Badiou on parantumattoman romantikon lisäksi vannoutunut poliittinen aktivisti.
filosofeilla on tapana tulla yli siveyden, kun he puhuvat rakkaudesta. Muinaiset kreikkalaiset tekivät eron Eroksen, fyysisen, aistillisen tai seksuaalisen rakkauden, ja filian, veljellisen rakkauden välillä – sellaisen miehisen rakkauden, jota spartalainen soturi tuntee toista kohtaan. Kreikkalaiset, kuten tiedämme, olivat tunnettuja siitä, että he hämärtivät teoreettisia eroja käytännössä, mutta unohdetaan tämä. Antiikin Kreikan ajan rakkausfilosofiassa on kiinnostavaa se suhde, jonka filosofit omaksuivat totuuteen. Platonin esitys rakkaudesta Symposiumissa pani alulle tavan ajatella rakkautta, joka on yhtä aikaa esteettinen (siinä mielessä, että rakkaus on pohjimmiltaan rakkautta kauneuteen) ja askeettinen (siinä, että se suosittelee hillitsemään eroottisia halujamme ja pohtimaan sen sijaan puhdasta ajatusta rakkaudesta, joka ruumiillistuu). Platon erotti todellisen rakkauden Eroksesta väittäen, että rakkautta määrittelee halu ihanteelliseen kauneuteen – halu, jota ei voi koskaan tyydyttää fyysisessä muodossa. Viime kädessä rakkauden korkein tarkoitus on tulla filosofiksi, viisauden rakastajaksi.
Wendy James ei olisi vaikuttunut Platonin ajatuksesta rakkaudesta. Badiou ei ole eikä ole minäkään.
yksi asia, jonka Platon sai oikein, Badiou sanoo, oli nähdä rakkaus totuuden kokemuksena. Platon teki virheen ajatellessaan tätä kokemusta individualistisin, tai subjektiivisin, termein, niin että rakkaudesta tulee ’minun’ tai ’Sinun’ rakkautesi – henkilökohtainen tunne, joka kohdistuu esineeseen tai (viime kädessä) ideaan. Badioun mukaan rakkaus avaa osapuolet erilaiselle totuuden kokemukselle, nimittäin totuudelle maailmasta, joka koetaan ”meidän” termein, ”kahden eikä yhden näkökulmasta”. Vaikka tätä teoriaa voi olla vaikea todentaa (ongelma, joka koskee useimpia filosofisia näkökulmia), Lyön vetoa, että se resonoi useimpien ihmisten rakkauden kokemukseen. Siinä on myös järkeä, miksi rakkaus on yleensä elämää muuttava kokemus. Rakastuminen muuttaa radikaalisti näkökulmaamme elämään. Kokemuksia, tapahtumia ja mahdollisuuksia ei enää nähdä yksittäisessä valossa, vaan ne nähdään ja arvioidaan kumppanuuden valossa. Se, missä määrin toinen omaksuu parisuhdenäkökulman, on usein hyvä mittari itse rakkaussuhteen vahvuudelle. Yleensä, kun ihmiset ovat todella ihastunut toisiinsa, heillä ei ole tapana kyseenalaistaa yhteistä näkökulmaa. Tämä ei aina johda onnellisiin tuloksiin, se on huomattava. Romeo ja Julia ovat hyvä esimerkki.
Badiou rails against the modern concepts of’risk free love’. Hän viittaa nettideittitoimisto Meeticiin esimerkkinä palvelusta, joka väittää tarjoavansa ”riskitöntä” romantiikkaa. Badioun mukaan rakkauteen liittyy luontainen riski, sillä rakkaus rikkoo egoa ja siihen kuuluu narsistisen minän ylittäminen yhteisen näkökulman vuoksi. Rakkaus on häiritsevä tapahtuma, joka avaa ihmisille uusia mahdollisuuksia ja yhteisen näkemyksen siitä, mitä he voisivat olla-yhdessä. Tämä Badioun väitteen puoli on erittäin mielenkiintoinen. Kun ihmiset löytävät rakkauden, he tajuavat, että elämä tarjoaa heille enemmän yhdessä kuin yksin. He ymmärtävät tavallaan, että he voivat tehdä enemmän yhdessä, ja sitä kautta löytää valtavan vastuun ja riskin. Voivatko he olla tämän yhteisen mahdollisuuden arvoisia? Millaista omistautumista ja luottamusta sen toteuttaminen vaatii? Rakkaus vaatii Badioun mukaan sitä, että keksimme itsemme uudelleen – yhdessä. Se on yhteisrakentamisen projekti-sellainen tapahtuma, jonka eteen pitää tehdä jatkuvasti töitä, jotta jaksaa. Badiou ilmaisee asian ytimekkäästi:
rakkaus ei ole vain kahden ihmisen kohtaamista ja heidän sisäänpäin kääntynyttä suhdettaan; se on rakentamista, elämää, jota tehdään, ei enää yhden vaan kahden näkökulmasta.
rakkaus on yhteismahdollisuuden synty. Pidämme sen jännitteisenä, arvaamattomana ja riskialttiina.
Badioun rakkauskäsityksellä on sovellutuksia, jotka ulottuvat henkilökohtaisiin ihmissuhteisiin ja romantiikkaan liittyvien pohdintojemme ulkopuolelle. Asioiden näkeminen kahden eikä yhden näkökulmasta on hyvä neuvo kaikille, jotka yrittävät tehdä tehokasta yhteistyötä, tai neuvottelevat erimielisyyksistä ja yrittävät selvittää, mitä yhteistä on. Liian usein yhteistyötiimejä haittaavat kilpailevat näkökulmat, kun egot tönivät määrittelemään työn luonnetta ja suuntaa. Ehkä näistä tilanteista puuttuu aito rakkauden tunne, niin toisia kuin yhteistapahtumaakin kohtaan. Kun keskitymme siihen, mikä voimaannuttaa meitä yhteistyössämme, ja vaalimme yhteisen voimaantumisen tunnetta, ruokimme sitä vahvistuksella ja tuella, meillä on mahdollisuus muuttaa suhdetta tai ainakin kohottaa sitä rakkauden heräämisellä. Rakkaus on näissä yhteyksissä poliittinen tapahtuma. Se voi muuttaa ryhmän tai verkon elinvoimaiseksi voimaksi, joka on voimakas yhteneväisyydessään ja visiossaan.