maan ulkoydin on noin 2 400 kilometrin paksuinen, pääosin raudasta ja nikkelistä koostuva nestekerros, joka sijaitsee maan kiinteän sisäytimen yläpuolella ja vaipan alapuolella. Sen ulkoraja on 2 890 kilometriä maan pinnan alla. Siirtymä sisemmän ytimen ja ulomman ytimen välillä sijaitsee noin 5 150 kilometriä (3 200 mi) maan pinnan alla. Toisin kuin sisempi (tai kiinteä) ydin, ulompi ydin on nestemäinen.
ominaisuudet
 |
tämä osio tarvitsee laajentamista: nopeus konvektion?. Voit auttaa lisäämällä sitä. (Heinäkuu 2019)
|
kappaleen aaltojen ja normaalitilojen seismiset inversiot rajoittavat ulomman ytimen säteen 3483 km: iin 5 km: n epävarmuudella, kun taas sisemmän ytimen säde on 1220±10 km.: 94
arviot ulkoytimen lämpötilasta ovat noin 3 000-4 500 K (2 730-4 230 °C; 4,940–7,640 °F) ulkoalueellaan ja 4,000–8,000 K (3,730–7,730 °C; 6,740-13,940 °F) lähellä sisintä. Seismologia osoittaa, että seismiset leikkausaallot eivät välity ulomman ytimen kautta. Korkean lämpötilansa vuoksi mallinnustyöt ovat osoittaneet, että ulompi ydin on matalan viskositeetin nestettä, joka konveksoi turbulentisti. Dynamoteorian mukaan ulkoytimen nikkeli–rautanesteessä olevat pyörrevirrat ovat maan magneettikentän pääasiallinen lähde. Maan uloimman ytimen magneettikentän keskivahvuuden on arvioitu olevan 2.5 millitesla, 50 kertaa voimakkaampi kuin magneettikenttä pinnalla. Ulompi ydin ei ole tarpeeksi paineessa ollakseen kiinteä, joten se on nestemäistä, vaikka sen koostumus muistuttaa sisempää ydintä. Ulkoytimessä voi olla rikkiä ja happea.
kun lämpöä siirtyy ulospäin vaippaa kohti, nettosuuntaus on nestemäisen alueen sisärajan jäätyminen, jolloin kiinteä sisäraja kasvaa ulkoytimen kustannuksella arviolta 1 mm vuodessa.
- ^ ”maan sisäosat”. Tiede & Innovaatio. National Geographic. Tammikuuta 2017. Viitattu 14. Marraskuuta 2018.
- ^ Gutenberg, Beno (2016). Maan sisäosien fysiikkaa. Academic Press. s. 101-118. ISBN 978-1-4832-8212-1.
- ^ Ahrens, Thomas J., toim. (1995). Global earth physics A handbook of physical constants (3.). Washington, DC: American Geophysical Union. ISBN 9780875908519.
- ^ A B De Wijs, Gilles A.; Kresse, Georg; Vočadlo, Lidunka; Dobson, David; Alfè, Dario; Gillan, Michael J.; Price, Geoffrey D. (1998). The viscosity of liquid iron at the physical conditions of the Earth ’ s core (PDF). Luonto. 392 (6678): 805. Bibcode: 1998Natur.392..805d.doi:10.1038/33905. S2CID 205003051.
- ^ Jeffreys, Harold (1. Maan Keskusytimen jäykkyys (engl. Monthly Notices of the Royal Astronomical Society. 1: 371–383. Bibcode: 1926GeoJ….1..371j.doi:10.1111/j.1365-246x.1926.tb05385.x. ISSN 1365-246x.
- ^ Staff writer (17. joulukuuta 2010). Ensimmäinen magneettikentän mittaus maan ytimessä. Tiede 2.0. Viitattu 14. Marraskuuta 2018.
- ^ Buffett, Bruce A. (2010). Tidal disspation and the strength of the Earth ’ s internal magnetic field (suom. Luonto. 468 (7326): 952–4. Bibcode: 2010Natur.468..952B. doi: 10.1038 / nature09643. PMID 21164483. S2CID 4431270.
- ^ Gubins, David; Srinivasan, Binod; Mound, Jon; Rosti, Sebastian (19.Toukokuuta 2011). ”Melting of the Earth ’s inner core”). Luonto. 473 (7347): 361–363. Bibcode: 2011Natur.473..361G. doi: 10.1038 / nature10068. PMID 21593868. S2CID 4412560.
- ^ Wassel, Lauren; Irving, Jessica; Dues, Arwen (2011). ”Maapallon sisäytimen pallonpuoliskon rakenteen ja superkierron yhteensovittaminen”. Luonnon Geotiede. 4 (4): 264–267. Bibcode: 2011NatGe…4..264w.doi:10.1038/ngeo1083.
 |
Wikibookin historiallisessa geologiassa on sivu aiheesta: maapallon rakenne |