The Kurds
hen viittaamme kaikkiin Kurditaistelijoihin synonyymisesti, yksinkertaisesti hämärtämme sen tosiasian, että heillä on hyvin erilainen politiikka. . . juuri nyt, kyllä, ihmisiä uhkaa islamilainen valtio, joten on erittäin tärkeää, että meillä on yhtenäinen fokus. Mutta totuus on, että ideologisesti ja poliittisesti nämä ovat hyvin erilaisia järjestelmiä. Oikeastaan melkein vastakkain. —Dilar Dirik, ” Rojava vs. maailma”, helmikuu 2015
kurdit, joilla on etnisiä ja kulttuurisia yhtäläisyyksiä iranilaisten kanssa ja jotka ovat uskonnoltaan enimmäkseen muslimeja (pääasiassa sunneja, mutta joihin kuuluu monia vähemmistöjä), ovat pitkään taistelleet itsemääräämisoikeuden puolesta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen heidän maansa jaettiin Irakin, Iranin, Syyrian ja Turkin kesken. Vaikka Iranissa on ollut pieniä separatistiliikkeitä, kurdit joutuvat useimmiten saman sortokohtelun kohteeksi kuin kaikki muutkin (vaikka he kohtaavat myös persialaista ja shiialaista sovinismia, ja joukko kurdien poliittisia vankeja teloitettiin äskettäin). Tilanne on pahempi Irakissa, Syyriassa ja Turkissa, joissa kurdit ovat vähemmistökansaa, johon kohdistuu etnisesti kohdennettuja ihmisoikeusloukkauksia.
Irak: vuosina 1986-89 Saddam Hussein johti kansanmurhakampanjaa, jossa kymmeniätuhansia murhattiin ja tuhansia Kurdikyliä tuhottiin muun muassa pommituksilla ja kemiallisella sodankäynnillä. Ensimmäisen Persianlahden sodan jälkeen YK pyrki luomaan turvasataman osiin Kurdistania, ja Yhdysvallat ja Britannia perustivat lentokieltoalueen. Vuonna 2003 kurdien peshmerga-puolue asettui Yhdysvaltain johtaman liittouman puolelle Saddam Husseinia vastaan. Irakin kurdit saivat vuonna 2005 Bagdadin kanssa käydyn pitkän taistelun jälkeen perustuslaillisen tunnustuksen autonomiselle alueelleen, ja Kurdistanin aluehallinto on sen jälkeen solminut öljysopimuksia useiden länsimaisten öljy-yhtiöiden sekä Turkin kanssa. Irakin Kurdistanissa on kaksi pääpuoluetta, Kurdistanin Demokraattinen puolue (KDP) ja Kurdistanin isänmaallinen liitto (PUK), jotka ovat molemmat klaanipohjaisia ja patriarkaalisia.
Turkki: suuren osan nykyhistoriastaan Turkki on harjoittanut pakkosulauttamispolitiikkaa vähemmistökansojaan kohtaan; tämä politiikka on erityisen ankaraa kurdien tapauksessa—joita on viime aikoihin asti kutsuttu ”vuoristoturkkilaisiksi” – jotka muodostavat 20 prosenttia koko väestöstä. Politiikkaan on kuulunut väestönsiirtojen pakottaminen, kurdin kielen, puvun, musiikin, juhlien ja nimien käytön kieltäminen sekä kaikenlaisten vastarintayritysten äärimmäinen tukahduttaminen. Suuret kapinat tukahdutettiin vuosina 1925, 1930 ja 1938, ja sorto kiihtyi PKK: n perustamisen myötä kansallisena vapautuspuolueena, mikä johti sisällissotaan kurdialueella vuosina 1984-1999.
Syyria: Kurdeja on väestöstä ehkä 15 prosenttia ja he asuvat enimmäkseen Syyrian koillisosassa. Vuonna 1962, Kun Syyria oli julistettu Arabitasavallaksi, monilta kurdeilta riistettiin kansalaisuus ja heidät julistettiin ulkomaalaisiksi, minkä vuoksi heidän oli mahdotonta saada koulutusta, työpaikkoja tai mitään julkisia etuja. Heidän maansa annettiin arabeille. PYD perustettiin vuonna 2003, ja se kiellettiin välittömästi; sen jäseniä vangittiin ja murhattiin, ja kurdien kapina Qamishlissa joutui hallinnon Ankaran sotilaallisen väkivallan kohteeksi. Kun kansannousu Bashar al-Assadia vastaan alkoi osana Arabikevättä, kurdit osallistuivat siihen, mutta vuoden 2012 jälkeen vallatessaan Kobanin Syyrian armeijalta he vetivät suurimman osan energiastaan Assadin vastaisesta sodasta perustaakseen vapautetun alueen. Tästä syystä jotkut muut Syyrian vastarintaliikkeen osat pitävät heitä Assadin liittolaisina. Kurdit puolestaan mainitsevat esimerkkejä opposition piirissä tapahtuvasta syrjinnästä.