diplomatia on ollut olemassa ihmisrodun alusta lähtien. Kahden henkilön tai kahden valtion välisten neuvottelujen käyminen laajalla alueella on välttämätöntä kansainvälisten asioiden ylläpitämiseksi. Diplomatian moniin tehtäviin kuuluu muun muassa sodan ja väkivallan ehkäiseminen sekä kahden kansakunnan välisten suhteiden lujittaminen. Diplomatiaa käytetään ennen kaikkea tietyn agendan loppuun saattamiseen. Siksi ilman diplomatiaa suuri osa maailman asioista lakkautettaisiin, kansainvälisiä järjestöjä ei olisi ja ennen kaikkea maailma olisi jatkuvassa sotatilassa. Diplomatian vuoksi tietyt maat voivat olla olemassa sovussa.
ei ole dokumentoitua diplomatian alkua; on kuitenkin ollut tapauksia aina 5.vuosisadalle, jolloin diplomatia syntyi tietyissä maissa. Vuodelta 432 eaa Spartan kongressi oli ”kuvaus diplomatiasta, jota kreikkalaiset kaupunkivaltiot järjestivät” (Nicolson 1). Diploma-sanan alkuperä tulee eri puolilta maapalloa. Kreikassa diplomi tarkoitti ”kahtia taitettua”, kun taas antiikin Roomassa sanaa käytettiin kuvaamaan matkustusasiakirjoja. Usein sana diplomatia saa monia merkityksiä. Sanoja ”politiikka” ja sanaa ”neuvottelu” pidetään monesti synonyymeinä, joten sanaa ”diplomatia” ja ”ulkodiplomatia” pidetään samanlaisina (Nicolson 3). Nämä diplomatian ”synonyymit” ovat kaikki viallisia. Vaikka ne voivat olla hyvin samanlaisia joissakin tapauksissa, ne eivät ole täsmälleen sama. Sir Harold Nicolson, joka oli Englanti diplomaatti syntynyt Teheranissa, Persia, toteaa, että:
”diplomatia ei ole minkään tietyn poliittisen järjestelmän keksintöä eikä ajanvietettä, vaan se on olennainen osa kaikkia järkeviä suhteita ihmisen ja ihmisen välillä sekä kansakunnan ja kansakunnan välillä” (Nicolson 4).
kansainvälisen järjestelmän ylläpitämiseksi diplomatiaa käytetään maailman joka kolkassa. Ilman sitä monet valtiot eivät pystyisi käymään menestyksellisiä neuvotteluja.
vaikka monet eivät löydä diplomatialle selkeää alkua tai luomista, moderni diplomatia on kehittynyt paljon ja monet näkökohdat ovat muuttuneet vuosien varrella. Westfalenin rauha vuonna 1648 loi ensimmäisen modernin diplomaattisen kongressin sen lisäksi, että Keski-Eurooppaan luotiin uusi valtiovaltaan perustuva maailmanjärjestys. Suuri osa Euroopasta alkoi muuttua nykyaikaisen diplomatian käyttöönoton jälkeen. Esimerkiksi ”kardinaali Richelieun johtama Ranska otti kansainvälisiin suhteisiin käyttöön nykyaikaisen lähestymistavan, joka perustui kansallisvaltioon ja jonka perimmäinen tarkoitus oli kansallinen etu” (Kissinger 17). Uusi Maailmanjärjestys alkoi kukoistaa koko Keski-ja Länsi-Euroopassa. Iso-Britannia puolusti ”voimatasapainoa”, joka piti eurooppalaisen diplomatian elossa seuraavat 200 vuotta (Kissinger 17). Jokainen Euroopan maa antoi jonkin verran panoksensa siihen diplomatiaan, joka maailmalla nykyään on. Monien kuuluisien realistien, kuten Francsesco Sforzan, Machiavellin ja Guiciardinin väittämä voimatasapainoteoria oli ja on edelleen olennainen osa modernia diplomatiaa. Moni voisi väittää, että diplomatia on yhteiskunnan ja itse historian tuote. Maiden edistyessä diplomatiaan lisätään erilaisia näkökohtia. Vallanjako, kansallinen etu ja maan suvereniteetti ovat vain muutamia elementtejä, jotka lisättiin nykyaikaiseen diplomaattiseen historiaan. Siksi diplomatia voidaan nähdä alati muuttuvana käsitteenä samalla tavalla kuin maiden väliset kansainväliset suhteet heilahtelevat. Kirjailija The Pure Concept of Diplomacy José Calvet De Magalhães totesi, että ”diplomaattisen instituution jatkuvuus tuhansien vuosien ajan ja kaikissa tunnetuissa sivilisaatioissa osoittaa, että diplomatia on instituutio, joka on luontainen kansainväliselle elämälle, joka voi kokea muutoksia tai jota voidaan käyttää enemmän tai vähemmän intensiivisesti, mutta josta ei voida luopua” (Szykman). Kuten Henry Kissinger toteaa:” ajamalla omia itsekkäitä etujaan jokainen valtio olettaa edistävänsä kehitystä, ikään kuin jokin näkymätön käsi olisi taannut, että EAC-valtion valinnanvapaus takasi hyvinvoinnin kaikille ” (Kissinger 22), Koko diplomaattisen historian aikana
” mikään maa ei ole vaikuttanut kansainvälisiin suhteisiin yhtä päättäväisesti ja samalla yhtä ristiriitaisesti kuin Yhdysvallat. Mikään yhteiskunta ei ole tiukemmin vaatinut sitä, ettei muiden valtioiden sisäisiin asioihin puututtaisi, eikä vakuuttanut kiihkeämmin, että sen omat arvot ovat yleisesti sovellettavissa. Mikään kansakunta ei ole ollut pragmaattisempi päivittäisessä diplomatiassaan tai ideologisempi historiansa moraalisten vakaumusten tavoittelussa. Mikään maa ei ole ollut haluttomampi sitoutumaan ulkomaille, vaikka se harjoittaisi liittoutumia ja sitoumuksia, joilla on ennennäkemätön ulottuvuus ja laajuus” (Kissinger 18).
Yhdysvaltojen itsepäiset pyrkimykset onnistua ovat tehneet siitä yhden vaikutusvaltaisimmista maista diplomatiassa. ”Kuuluisin kaikista ensimmäisen maailmansodan jälkeisistä rauhanehdotuksista oli neljäntoista kohdan ohjelma, jonka presidentti Woodrow Wilson esitti vuonna 1918” (Szykman). Useimmat voivat väittää, että ilman Yhdysvaltoja suuri osa nykyaikaisesta diplomatiasta olisi poissa.
diplomatialla on itse asiassa monia tehtäviä, jotka tekevät diplomatiasta oleellisen kaikissa rauhanomaisissa ja tehokkaissa muutoksissa. Syy neuvotella muiden kanssa on aina ollut sama, paremmat suhteet. Diplomatian aikana diplomaattisten virkojen rakenne on muuttunut löyhästä organisoiduksi instituutioksi, joka on tehty tiettyä tarkoitusta varten. Vaikka diplomaattisten virkojen rakenne on muuttunut, tehtävät ovat aina pysyneet samoina. Diplomatialla on neljä tehtävää. Ensimmäinen tehtävä on ”edustaa valtion etuja ja käydä neuvotteluja tai keskusteluja, joiden tarkoituksena on tunnistaa yhteiset edut sekä osapuolten väliset erimielisyydet valtion tavoitteiden saavuttamiseksi ja konfliktien välttämiseksi” (Ameri 1). Valtion edustustot sekä neuvottelu ovat diplomatian tärkeimpiä tehtäviä. Kahden edustajan väliset neuvottelut ovat keskeinen osa diplomatiaa, koska siinä edustajat löytävät yhteisen edun. Yhteisen edun löytäminen on tärkeää neuvottelujen käymisessä, koska yhteisen edun avulla edustajat voivat laatia ratkaisun, joka on molempien osapuolten etujen mukainen. G. R. Berridge neuvotteli.
” voi tuottaa etuja, joita voidaan saada yhteistoiminnallisesta yhteisten etujen ajamisesta; ja vain tämä toiminta voi estää väkivallan käytön jäljellä olevien riitojen ratkaisemiseksi ristiriitaisista ” (Berridge 1).
diplomatian toinen tehtävä on ”tiedon kerääminen ja sen jälkeen vastaanottavan valtion ulkopoliittisten tavoitteiden tunnistaminen ja arviointi” (Ameri 1). Diplomaattiset virat ovat huolissaan tietojen keräämisestä, mutta kun tiedot lähetetään takaisin kotimaahansa, ulkoministeriö analysoi tiedot ja määrittää, mitä ulkopolitiikkaa tulisi harjoittaa. Poliittiset päättäjät valitsevat sen, mikä tie on heidän maalleen silloin oikea. Diplomatian kolmas tärkeä tehtävä on poliittisten, taloudellisten ja kulttuuristen siteiden laajentaminen kahden maan välillä (Ameri 2). Esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen maat kuten Yhdysvallat ja Britannia suuntasivat ulkopolitiikkansa kommunismin hävittämiseen. Nykyään Yhdysvaltain ulkoministeriö sitouttaa kansainvälisen yleisön puhumaan politiikasta, turvallisuudesta ja niiden arvoista auttaakseen luomaan ympäristön, joka on vastaanottavainen Yhdysvaltain kansallisille eduille. Lisäksi ”ulkoministeriö sponsoroi vuosittain yli 40 000 koulutus-ja kulttuurivaihtoa” (diplomatia). Lopuksi diplomatian neljäs tehtävä on, että” diplomatia on kansainvälisen oikeuden noudattamisen mahdollistava tai toimeenpaneva väline ” (Ameri 2). Diplomaatin tehtävä on edistää maan kansallisia etuja ja pitää suhteet muihin maihin avoimina. Diplomatian korostaminen ei ole vain vallitsevaa nykymaailmassa, mutta se oli kehittyvä käsite myös renessanssin aikana.
Machiavellin, Guicciardinin, Grotiuksen, Richelieun, Wicquefortin, Satowin, Nicolsonin ja Kissingerin kaltaisilla suurilla ajattelijoilla oli syvällinen vaikutus diplomatiaan. Machiavellille diplomatia oli petoksen väline, jolla valtiolle annettiin lisää valtaa (Beridge 24. Machiavellin vaikutus johtajiin oli suuri, koska hän vaati johtajia olemaan sekä uppiniskaisia että pidättyväisiä. Guicciardini edisti hyvien suhteiden ylläpitämistä; olla varovainen kenen kanssa on tekemisissä ja tuo Maine on avainasemassa neuvotteluissa (Berridge 43). Hänen panoksensa diplomatiaan oli, että diplomaattisia virkoja annetaan ihmisille, joihin voi luottaa ja jotka voivat edistää maansa valtiollisia etuja. Se, mitä nämä suuret ajattelijat antoivat diplomatialle, oli suunnatonta. Ne kaikki vaikuttivat eri tavalla alati kasvavaan diplomatian käsitteeseen. Koska diplomatian aihe kasvaa ja muuttuu koko ajan, voidaan sanoa, että koska sillä on valtava vaikutus maailmaan, jokainen tarvitsee diplomatiaa selviytyäkseen. Siitä on tullut niin tärkeä osa jokaisen elämää, että siitä on välillisesti tulossa selviytymisen ominaisuus.
kautta historian diplomatia on ollut keskeinen tekijä rauhan ylläpitämisessä ja myönteisen muutoksen aikaansaamisessa. Ilman diplomatiaa suurta osaa maailman asioista ei olisi olemassa. On monia esimerkkejä siitä, miten diplomatia on vaikuttanut maihin ja jopa yksittäisiin kansalaisiin. Esimerkki siitä, miten neuvottelu voi vaikuttaa myönteisesti johonkuhun, on Clintonin neuvottelu Pohjois-Korean Kim Jung ilin kanssa. Heidän rauhanomaiset neuvottelunsa johtivat kahden Yhdysvaltain kansalaisen vapauttamiseen. Esimerkki siitä, miten valta voi turmella diplomatian, ovat Libya ja Sveitsi. Vallan eli öljyn käyttöönoton myötä Libyan kaltaiset maat, joilla on johtaja Ghaddafi, voivat olla vahvemmin läsnä maailmassa ja sanoa asioita, joita ei normaalisti voi sanoa. Valta korruptoi, mutta diplomatia pyrkii eroon korruptiosta ja vahvistamaan kansainvälistä järjestelmää sekä kansainvälistä oikeutta. Kansainväliset järjestöt voivat olla olemassa diplomatiaa varten. Diplomaattisesti kansainvälinen järjestö tarkoittaa vain sitä, että monet jäsenet löytävät yhteisen sävelen jostakin tietystä aiheesta. Esimerkiksi Yhdistyneissä Kansakunnissa Kaikki jäsenet yrittävät löytää yhteisen edun myönteiselle muutokselle. Vaikka se mielletään joskus hitaaksi muutokseksi, diplomatian menetelmä aiheuttaa vähemmän kuolonuhreja kuin mikään muu. Jos diplomatiaa ei olisi, kansainvälisiä järjestöjä ei olisi. Maailma olisi jatkuvassa sotatilassa, eikä sota itse asiassa koskaan loppuisi, koska ne yleensä päättyvät diplomaattisiin neuvotteluihin.
Selected Bibliografia
Adam, Watson,. Diplomatia valtioiden välinen vuoropuhelu. New York: McGraw-Hill Book Co., 1983.
Berridge, G. R. Diplomaattiteoria Machievellistä Kissingeriin. New York: Palgrave, 2001.
” diplomatia-Yhdysvaltain ulkoministeriö työssä.”Yhdysvaltain ulkoministeriö. Bureau of Public Affairs, kesäkuu 2008. Web. 2.9. 2009. <http://www.state.gov/documents/organization/46839.pdf>.
Eban, Abba Solomon. Uusi diplomatia kansainväliset asiat nykyaikana. New York: Random House, 1983.
Kissinger, Henry. Diplomatia (A Touchstone Book). New York: Simon & Schuster, 1995.
Kwong, Maj Tang Mun. ”Diplomatian ja pelotteen roolit 21. vuosisadalla.”Lehti V27 N1 Tammi-Maaliskuu (2001).
Newsom, David D. diplomatia vieraan lipun alla – kun valtiot rikkovat suhteita. Washington DC: Institute for the Study of diplomaty, 1991.
Nicolson, Harold. Kaupunkidiplomatia. Oxford: Oxford University Press, 1977.
Satow, Ernest M. A guide to diplomatic practice. Lontoo: Longmans, 1932.
Written at: Webster University Geneve
Written for: Dr. Houshang Ameri
Date Written: October 9, 2009
Further Reading on E-International Relations
- How Does Science diplomaty cap with Challenges for diplomaty More largely?
- Pitkä marssi rauhaan: kehitys ”vanhasta diplomatiasta” ”uuteen diplomatiaan”
- diskreetti diplomatia: Oman and The Iran Nuclear Deal
- Nojaako menestyksekäs diplomatia ”kypsiin hetkiin”?
- miksi Kiinan pitäisi uudelleen strategisoida Susisoturidiplomatiansa
- iso lihava Kreikkalainen Diaspora: kreikkalais-amerikkalainen Diasporadiplomatia